torstai 27. tammikuuta 2011

Uudet remmit

Eilen huomasin "kauhukseni" lenkille lähdössä, että Artun hihna on osittain nirhautunut poikki. Onhan se jo vuosia kestänyt joten ei muuta, kun molemmille uusia hihnoja tilaamaan. Pitäähän Ulpunkin saada uusi remmi ja niiden pitää olla samanlaiset. Ulpun vanhan voi sitten vaikka viedä Soiniin tai jättää autoon vararemmiksi.

Remmejä etsiessä päätin, että samanlaisia en tilaa, koska kokemus näyttää, että nämä meillä aikaisemmin olleet katkeaa ajan kanssa siitä punotusta osasat. Remmejä etsiessä vaateena oli myös riittävä pituus ja se että remmi on yksiosainen. Ei väliin siis kiliseviä solkiä tai lenkkejä.

Hetken etsinnän jälkeen löysin sopivat kangasalan eläintärvikkeesta ja hintakin oli kohtuullinen kun eläinkauppojen hintoihin vertaa. Pituutta löytyi jopa 225cm ja se on aika paljon jo yksiosaiselle remmille. Olen löytöön tyytyväinen ja Artun ego varmaan kasvaa entisestään, kun sille kertoo että remmi on tarkoitettu keskikokoisille koirille.

Tämmöiset meni tilaukseen.

Muita kuulumisia on lähinnä pakkaseen liittyen. Pakkaset on palanneet ja Ulpu taas kohmettuu ulkoillessa. No kukapa ei.

perjantai 21. tammikuuta 2011

Ulpun valvova silmä

Saimme taas suorastaan paistatella Ulpun älykkyyden loisteessa, kun käytiin aamulla koirapuistossa. Oltiin siinä jo hyvä tovi ulkoiltu ja Ulpu oli pöhissyt sanottavansa aidan takana olevalla lapinkoiralle. Äkkiä Ulpu rupesi tuijottamaan kauempana hortoilevaa "vierasta" koiraa ja lähti päättäväisesti murahdellen sille pullistelemaan. Vasta aivan parin metrin päässä Ulpu löi jarrut pohjaan ja tajusi tämän tunkeilijan olevan Arttu. Kyllähän se Arttu olis tietysti voinut muuttua toiseksi koiraksi, kun selkänsä kääntää..oikeesti!

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Ihan ensimmäiset oikeat kuulumiset

Vähitellen alkaa päästä vauhtiin näiden uusien sivujen kanssa. Vähän on saanut vääntää ja tietoa sekä kuvia siirrellä vanhoilta sivuilta, eikä vieläkään ole urakka ohi. Huh

Kai sitä pitää vähän koirienkin kuulumisia naputella. Naapurissa on jollain hurtalla ilmeisesti juoksut, kun Arttu mm. kitisee ulos ja kitisee muuten vain ja ahditelee Ulpua normaalia enemmän. Sitten alkuviikosta se haukkui sisällä, kun olin pihassa autoa puhistamassa. Ei oo yhtään sen tapaista. Arttu pitäisi viedä hammaskiven poistoon, mutta tänään haaveilin siitä, että voisi poistaa aivan muut kivet eka. Koiraparka.

Ulpu taas viettää näin talvisaikaan kaiken mahollisen ajan sisällä ja nauttii olostaan nukkumalla milloin missäkin pehmeässä paikassa. Ei ulos ei ei ei. Lenkillä jäätyy aivan välittömästi. Nyt kun on vain -3, niin pystyy suunnilleen lenkkeillä ilman tassujen nostelua. Ulpu on myös löytänyt taas uuden kulinaristisen intohimon nimittäin viinikumikarkit. Toin niitä tuliaisina työmatkalta ja niitä se kokoajan kärkkyy. Oikeastaan Arttukin kärkkyi ennen, kun ne rupes pierettää sitä.

Hiihtokautta ei olla vielä avattu, mutta modatut hiihtovälineet kyllä odottaa aikaa parenpaa.

Toissapäivänä tein koirille kasvissoseita ja kesken kaiken sosemylly otti ja sanoi sopimuksen irti. Ei muuta kun uutta ostamaan Prismasta ennen kauppojen sulkeutumista. Hyvä ja iso mylly onneksi löytyikin ja saatiin loput soseet onnellisesti pakkaseen.

Uudet sivut

Näille sivuille aukeaa pian virallisesti Artun ja Ulpun uudistuneet sivut joita on myös tarkoitus päivittää hieman ahkerammin. Tervetuloa